Kuinka monta kalalajia on mahdollista pyydystää vuorokauden aikana Kotkan elokuisilta kalavesiltä? Siihen saadaan vastaus 22.-23. elokuuta 2026, kun perinteinen Kalamaraton kisataan taas Kotkassa.
Kalamaraton järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2000, ja Kotka liittyi mukaan vuonna 2008. Kilpailijat 2-3 -hengen joukkuein eivät perinteiseen tapaan tähtää mahdollisimman painavaan saalispussiin, vaan tavoitteena on pyydystää vapavälineillä vuorokauden aikana mahdollisimman monta eri kalalajia. Näin kymppikiloinen hauki on aivan yhtä arvokas lajipiste kuin pikkuruinen liejutokko.
Viime vuonna voiton vei joukkue Löysät Lahnat 25 lajillaan. Kotkan kisaennätys on 28 kalalajia. Kaikkiaan vuosien saatossa Kotkan Kalamaratonissa on saatu 39 eri kalalajia. Kotkan kisan pikanttina lisänä on mahdollisuus rantanuoliaisen saamiseen, sitä ei Helsingin merivesillä esiinny. Monet kisassa saadut kalat pääsevät polskimaan kisakeskuksena toimivan Maretariumin altaisiin.
Kalamaraton starttaa lauantaina kello 12.00 ja päättyy samaan aikaan sunnuntaina. Kilpailun järjestää Suomalaisen Kalastusmatkailun Edistämisseura SKES yhteystyössä Maretariumin kanssa. Kisan virallisena sponsorina toimii Kuusamon Uistin.
Ilmoittautuminen joko ennakkoon: www.skes.fi/ilmoittautuminen tai paikan päällä.
Kisakanslia Maretariumissa avautuu lauantaina 22.8.2026 klo 10.


