Ilkka Keskisen valokuvanäyttely ”Vedenneidot” Maretariumissa 2.3.-28.4.2024

Valokuvaajana Ilkka Keskinen aloitti uransa dokumentaarisen valokuvauksen parissa 1970-luvulla. 1980-luvun puolivälissä hän aloitti vedenalaisen valokuvauksen tutkimisen ja on saavuttanut surrealistisella tyylillään paljon julkisuutta Suomessa ja ulkomailla.

Keskinen kertoo ilmaisevansa kuvillaan tunteita, jotka heräävät, kun menee veden alle. Näitä tunteita voi kuvailla lukuisilla sanoilla: kauneus, harmonia, hiljaisuus, painottomuus, pelko, vaara, hukkuminen ja kuolema.

Vedenalainen maailma kiehtoo sekä lapsia että aikuisia; tuntematon maailma odottaa, että kaikki löytävät sen salaisuudet.

Ilkka Keskinen kertoo taustastaan:

”Synnyin Saarijärven rannalla, horoskooppimerkkiin kalat. Järvi oli osa lapsen elämää läpi vuoden. Kesäisin uitiin, sukelleltiin ja kalastettiin. Talvella jäällä luisteltiin ja pelattiin. Naapurin poika syntyi järven jäällä. Alkukeväällä leikittiin heikoilla jäillä; välillä pudottiin, mutta jäätiin henkiin. Vesi tarjosi monenlaisia elämyksiä: kauneutta, iloa, jännitystä ja hengenvaarallisia tilanteita.

Uimataito oli välttämätön, ettei Näkki vienyt. Enoni se kuitenkin vei, samoin toisesta naapurista pojan ja toisesta isännän, vaikka osasivatkin uida. Veden kanssa ei ollut leikkimistä ja toisaalta taas oli; monimutkainen ja vaarallinen yhtälö.

Aloin valokuvata 15-vuotiaana. Kuvasin kauniita järvimaisemia, tyttöystäviäni ja kavereitani; mitäs muutakaan. Pääsin kaksikymppisenä opiskelemaan Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Siteeni liikuntaan ja uintiin vahvistuivat. Opin uimaan tyylikkäästi, hyppäämään ja pelastamaan. Opetin lapsia uimaan, ettei Näkki heitä veisi niin kuin vei kurssikaverini heti 1. opiskeluvuoden jälkeen. Samalla valokuvaharrastukseni laajeni. Kuvasin työläisiä, surrealistisia maisemia …. subjektiivista valokuvausta.

Kolmekymppisenä minut nimettiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan lehtorin virkaan. Viran pääopetusala oli vesiliikunta. Vesi rupesi vaatimaan suuremman osan elämästäni. Puljasin vedessä 30 tuntia viikossa. Opin tuntemaan veden.

1980-luvun puolivälissä sain käsiini Nikonos-vedenalaiskameran, ja ihastuin sen myötä uudella tavalla vedenalaiseen maailmaan.

Ihanan Saarijärveni vesi oli ruskettunut: yläjuoksulta oli suot ojitettu ja humus valui vesiin tehden ne sameaksi ja limaiseksi. Oli tyydyttävä matalampiin, kirkkaisiin ja lämpöisiin vesiin: uima-altaaseen. Mitä ihmettä uima-altaassa voi kuvata? Kaakeleita?

Kuvasin kauneutta, rauhaa, painottomuutta, harmoniaa, pelkoja ja painajaisia. Vedenalainen maailma oli toisaalta kuin taivas: pehmeä, painovoimaton ja rauhallinen. Toisaalta vesi oli kuolema, joka otti ihmisiä syliinsä ja piti ne siellä. Pyysin mallikseni tanssijoita, uimareita tai muita veden ystäviä; enimmäkseen naisia. Vesi on feminiininen; kuin äidin syli. Pyydystin veden alta kuvia, jollaisia kukaan ei ollut sieltä ennen pyydystänyt. Löysin merenneitoja hukkuneita, kauneutta ja vaaraa.

Myöhemmin huomasin, että vedenalainen maailma on aina merkinnyt ihmisille jotain mystistä, kaunista ja vaarallista. Vettä ja vedenalaisia henkiä piti palvoa ja kunnioittaa.”

Yhteystiedot: Ilkka Keskinen, instagram: @keskineni, sähköposti: keskinenilkka@gmail.com, 050 5457756