Maretariumin erikoisnäyttelyssä nähdään ainutlaatuisia kuvia suomalaisesta luonnosta pinnan alta, mm. niistä hetkistä, kun vesi alkaa jäätymään. Näyttelyn ”Kylmissä vesissä” kuvaaja Teemu Lakka (synt. 1980 Anjalankoskella), on työskennellyt keväästä 2019 alkaen Maretariumin akvaristi-sukeltajana.
Lakka aloitti vedenalaiskuvaamisen vuonna 2009. Innostus kuvaamiseen syntyi siitä, että pelkkä sanallinen selitys ei riittänyt kertomaan, miltä kaikkein hienoimmat pinnanalaiset kohteet näyttivät. Aluksi hän vain videokuvasi, mutta sittemmin still-kuvaaminen osoittautui kiehtovammaksi.
Maretariumin näyttelyssä on 36 kuvaa vuosilta 2013 – 2021.
Lakan omat lempikuvat ovat ensimmäiset vedenalaiset jääkuvat. Erikoisin näyttelyn kuvista on jäänalainen sulamisvesikerros. Lakka kertoo, että vaarallisimmat tilanteet veden alla kuvatessa ovat tapahtuneet jään alla, kun hän on ilman laitteita harhautunut liian kauas avannosta.
Lakka aloitti vedenalaiskuvaamisen Päijät-Hämeessä, mutta kuvaa nykyään enemmän eteläisessä Kymenlaaksossa. Lakka viihtyy hyvin kylmissä vesissä ja kuvaa ympäri vuoden paitsi ei kesähelteellä. Vaikuttavin paikka Lakalle on ollut talvinen Langinkoski, koska sieltä ei koskaan aikaisemmin ole julkaistu talvisia vedenalaiskuvia. Tavoitteita Lakalla vielä riittää vedenalais-kuvaamisessa, suurena unelmana on saada täydellinen kuva erään Evon järven suurista ankeriaista.
Kylmissä vesissä –näyttely on 105. vaihtuva näyttely Maretariumissa. Näyttely on esillä lokakuun loppuun saakka ja se sisältyy Maretariumin pääsylipun hintaan.
Esittelyteksti: Venla Lehikoinen & Sari Saukkonen
Akvaristi-sukeltaja Teemu Lakka, puh. 040 3110 334,
teemu.lakka@maretarium.fi,
www.flickr.com/photos/122477376@N06, @lakkatso