Rantanuoliainen (ent. rantaneula) on yöaktiivinen. Päivisin se on suurimman osan ajasta kaivautuneena hiekkaan niin, että vain pää jää näkyviin. Kalan osittain hiekan alla hengittämisen mahdollistaa kiduskannen pieni yläosassa oleva aukko, jonka alaosaa peittää kiduskalvo. Veden hapen vähetessä rantanuoliainen voi poikkeuksellisesti hengittää happea myös ilmasta suolihengityksen avulla. Näin kala varastoi happea suoleensa ja siirtää sitä suolen […]
Rantakäärme, jota ennen vanhaan sanottiin myös tarhakäärmeeksi, on täysin myrkytön ja se on rauhoitettu. Rantakäärme on Suomen suurin käärme. Kyystä rantakäärmeen erottaa pyöreästä silmäterästä, joka on kyyllä soikio, lisäksi rantakäärmeeltä puuttuu kyyn siksakkikuviointi. Luonnossa rantakäärme syö ravinnoksi sammakoita, pikkunisäkkäitä, lintuja ja kaloja. Noin 80 senttimetrin pituiseksi kasvavan (Suomen ennätys 134 cm) käärmeen elinpaikkoja ovat rannat, […]
Puronieriä on alkujaan pohjoisamerikkalainen laji, jota on istutettu Suomen vesistöihin urheilukalastajien iloksi – vaihtelevalla menestyksellä tosin. Nykyisin puronieriän soveltuvuutta tutkitaan ainakin ruokakalakasvatuksen osalta, joskin lajin taloudellinen merkitys jäänee vähäiseksi. Puronieriä kasvaa noin 40 cm mittaiseksi ja painoa sillä on harvoin kiloa enempää. Tuntomerkkejä ovat vihertävänruskea selkä ja siinä oleva lajille ominainen juovikas kuviointi. Kuten nimikin […]
Piikki- eli kissamonni on melko uusi kala Suomen vesissä; ensimmäiset piikkimonnit istutettiin tänne 1920 -luvulla. Istutuksia perusteltiin lihan hyvällä maulla. Piikkimonni on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Nykyisin piikkimonnia esiintyy muutamissa Etelä-Suomen järvissä ja joissa sekä rannikon sisälahdissa. Suurimmillaan se painaa kilon verran ja on yli 40 cm:n mittainen. Piikkimonni lymyilee päivät kivien koloissa odottaen hämärää, jolloin se […]
Piikkikampelan litteän ruumin muoto on lähes pyöreä, lautasmainen. Muut Suomen vesiltä tavatut kampelat ovat soikeita. Erona muihin kampeloihin piikkikampelalla on myös yläpuolen iholla olevat piikkiset kyhmyt, joista se on saanut nimensäkin. Alaspäin oleva vaalea puoli on lähes sileä. Silmät sijaitsevat lähes aina vasemmalla kyljellä. Piikkikampela on merikala ja Suomessa selvästi vähälukuisampi kuin kampela. Veden alhainen […]
Pasuri ja sulkava muistuttavat ulkonäöltään pientä lahnaa. Pasurin ja sulkavan silmät ovat kuitenkin suhteessa paljon suuremmat kuin lahnalla. Sulkavasta pasurin erottaa peräevän perusteella: pasurin peräevä on lyhyempi ja muodoltaan kovera. Sulkavan peräevä on pitkä kuin linnun sulka ja melko suora. Pasuri kasvaa korkeintaan 20-25 senttiseksi, sulkava voi kasvaa 40-senttiseksi. Pasuri käyttää monipuolista ravintoa: kasveja, hyönteisten […]
Pohjoisen Lapin kirkasvetisissä puroissa ja järvissä elää solakka ja kaunis lohikala, nieriä, joka myös rautuna tunnetaan. Sitä esiintyy myös Vuoksen vesistöissä, vaikka levinneisyysalue on nykyisin supistunut. Nieriästä erotetaan vaelluskäyttäytymisen, värityksen ja esiintymispaikkojen mukaan kaksi muotoa, isonieriä ja pikkunieriä. Tarkkaan ei tiedetä, ovatko kyseessä alalajit vai saman lajin paikalliset muodot. Nieriä on erittäin maukas ja arvostettu […]
Syksyisin, talvisin ja keväisin Maretariumissa voi nähdä nahkiaisia. Kesällä nahkiaisia ei Maretariumissa koskaan ole, sillä alkukesän kudun jälkeen kaikki nahkiaiset kuolevat. Kutuikäiset, 6-7-vuotiaat, nahkiaiset nousevat syys-lokakuussa merestä jokeen. Maretariumin nahkiaiset pyydystetään syksyisin Kymijoesta. Jokeen nousun jälkeen nahkiaiset eivät syö, sillä niiden suoli on surkastunut. Koko talven nahkiaiset ovat syömättä ja ne elävät kesällä keräämänsä vararavinnon […]
Mutu on eloisa ja utelias pikkukala, jonka yleisväritys on vihertävä ja jonka kyljellä on kullanhohtoinen juova. Kesäisin mudut viihtyvät parvissa, mutta talveksi ne vetäytyvät syvemmälle erakoiksi. Laji on laajalti levinnyt Suomen sisävesiin – järviin, jokiin, puroihin – sekä meren rannikoille. Vaikka mutu on paikoin hyvin runsas, sillä ei ole taloudellista merkitystä. Mutu käyttää ravintonaan vesikirppuja, […]
Mustatokko on kookkain alkuperäisistä tokkolajeistamme, vaikka mittaa sillekään ei kerry kuin noin 10 cm. Mustatokko on tumma, mustan- tai oliivinruskea, ja ruumis tukeva, selkäevät ovat lähellä toisiaan. Suurikokoiset vatsaevät ovat yhteenkasvaneet. Mulkosilmät sijaitsevat pään yläosassa ja kuono on lyhyt ja tylppä. Mustatokko elää erakkona melko matalassa vedessä lieju- tai hiekkapohjilla. Sen ravinto koostuu pääasiassa pohjaeläimistä […]
