Hopearuutana

(Carassius gibelio)

Hopearuutana löydettiin ensimmäisen kerran Suomesta Helsingin Vanhankaupunginlahdelta lokakuussa 2005. Lajin ilmestymistä tänne on osattu odottaa jo muutamia vuosia, sillä sitä on ollut Baltian maissa runsaasti 2000-luvun alusta lähtien. Ruumiinmuodoltaan hopearuutana on korkea ja pullea, muistuttaen siten eniten ruutanaa ja karppia. Erona karppiin on viiksisäikeiden puuttuminen. Hopearuutanan kyljet ja vatsa ovat kellanvaaleat/hopeiset, kun taas ruutanalla ne ovat usein kullankeltaiset. Lajeilla on eroja myös evissä: ruutanan pyrstö on tasakärkinen, hopearuutanalla pyrstön kärjessä on lovi. Päällepäin näkyvät tuntomerkit eivät kuitenkaan riitä näiden lajien erottamiseen varmuudella. Selkeä ero löytyy ruumiinontelon kalvon väristä, joka ruutanalla on vaalea ja hopearuutanalla lähes musta. Tämä tietysti näkyy vasta kun kala avataan.

Hopearuutanaa on aiemmin pidetty kultakalan alalajina, tai sen kantamuotona. Tällä hetkellä hopearuutanalla on itsenäisen lajin status, mutta sen syntyhistoriasta on erilaisia oletuksia. Ihminen on kuitenkin vaikuttanut hopearuutanan levittäytymiseen. Sitä on viljelty lammikoissa ja siirrelty maasta toiseenkin. Nykyisin sen levinneisyys kattaa suurimman osan Aasiaa ja Eurooppaa, ulottuen Espanjasta ja Brittein saarilta Turkkiin ja Venäjälle, pohjoisessa nyt siis Suomeen asti. Viroon ja Latviaan hopearuutana tuotiin vuonna 1948 lammikoissa kasvatettavaksi ruokakalaksi. Sittemmin sitä levitettiin lukuisiin pikkujärviin, joista se levisi edelleen itse laskupuroja myöten. Vuonna 1985 hopearuutana havaittiin murtovedestä, Riianlahdelta. Nykyisin sitä on Virossa melkein koko rannikon alueella, ja se on runsastunut räjähdysmäisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, mitä on selitetty mm. lämpimillä kesillä.

Hopearuutana voi kasvaa melko nopeasti ja saavuttaa 20-25 cm pituuden ja neljänneskilon painon viidessä vuodessa. Hyvissä olosuhteissa hopearuutana voi kasvaa 2-3 kg painoiseksi.

Tämän kalan levinneisyys Suomessa.

Muita nimityksiä:
hopsu